21.heinäkuu.2012

Onpahan taas vettä virrnnut Jyrängön virrasssa, kun viimeeksi kirjoittelin ajatuksiani tänne bloggeriin. Juhannus tuli meni. Ilmat suosivat juhannusjuhlijoita. Ei satanut, mutta eipä ollut kovinkaan lämmin. Silti suomalaiset viettivät normaalin juhannuksen eli pahoja kolareita ja hukkuihan ihmisiäkin. Ainakin lehtitietojen mukaan osalla ellei suurimmala osalla juhannuksena kuolleista, kuolinsyyn suurimpana aiheuttajana oli alkoholi. Ihmiset eivät muista, että viina ja vesi ja viina ja autonratti eivät sovi yhteen. Itsellani oli ihan oma normaali juhannuksenvietto kuten aikaisempinakin vuosina. Juhannusaattona juhannussaunan lämmitimme hyvissä ajoin, jonka jälkeen rauhoitumme ottamaan keskikesänjuhlaa vastaan meidän perinteisin tavoin syömällä silliä ja uusiaperunoita ja illalla myöhemmin oli ihan mukava istua pihagrillillin vieressä ja grillata makkaraa. Ja mikä sen mukavampaa kuin juhannusaamuna pystyi heräämään ilman itse aiheutettua päänsärkyä. (lubiinit kukkivat kauniisti juhannuksen kunniaksi)

Alkukesä oli ollut jotenkin kiireinen, että Ylämaalla käyntiin ei ollut mahdollisuutta, joten päätimme lähteä juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna käymään siellä. Olihan siinä syykin lähteä, koska silloin oli Ylämaan kansainväliset jalokivimessut ja reissukaverilla ko tapahtuma oli jäänyt kokematta. Samalla Ylämaan käynnillä pystyimme lyömään kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Henäkuun ensimmäisenä sunnuntaina meidä oli kutsuttu reissukaverin veljen tyttären

pojan rippijuhliin Pyhtäälle. Juhannuksen jälkeisenä torstaiaamuna starttasimme Fiestan ja otimme suunnan kohti lapsuuteni maisemia.simme Olihan se mukava mennä käymään siellä, koska edellisetä käynnistä oli ollut lähes kaksi kuukautta. Olihan siinä sekin hyvä puoli, että sai vietää nimipäiviäsukulaisten parissa. (Kuvassa Pekan päivän mansikkakakku) Ylämaan

jalokivimessuja on järjestetty vuodesta 1982, joten nyt oli messujen juhlavuosi. Onhan se ollut aikamoinen ponnistus pienen kunnan jalokiviyhdistykselle, kun on tuollaiset messut saanut aikaiseksi. Kyllähän siinä on olleet mukana lähes kaikki ylämaalaiset järjestöt. En tiedä mikä järjestö vastasi lipujen myynnistä, mutta Ylämaan Lions klubi oli liikenettä ohjaamassa. Martoilla oli kahvi piste, josta sai munkkeja, kasvispiirakkaa ja hapanlohkoja. Ylämaan sydänyhdistyksen kahvipisteestä sai kahvin lisäksi vohveleita. Lions klubin ladylla oli hernekeittoa. Ainakin silloin, kun me olimme kahvilla ja hapanlohoilla, niin jokaisella myyntipisteellä riitti asiakkaita. Kyllähän nuo messut ovat enemmän ammattilaisille, mutta tuollaisella paikkakunnalla kuin Ylämaa, niin se tapahtuma, johon mennään tapaamaan tuttuja ja haastelemaan. Ja olishan se mukava tavata siellä vanha koulukaveri, jonka kanssa aloitimme kansakoulun 60 vuotta sitten. Sunnuntana sitten kävimme Valtterin rippijuhlilla Pyhtäällä. Enpä ollut ennen käynytkään Pyhtään keskiaikaisessa kivikirkossa. Kylläpä niissä kirkoissa on ihan toisenlainen tunnelma kuin jossakin uudessa modernissa arkitehtoonisessa luomuksessa. Noissa kirkoissa on näkyvissä se työ, jonka esi-isämme ovat tehneet luodessaan tuollaisen kauniin kirkon. Sitä ihmettelin taas, että on siinä taitelijan käsi väsynyt, kun on maalannut noihin kirkkoihin kaikki senämaalaukset. Tietojen mukaan nuo maalaukset olivat oppaina Raamatun tuntemukseen katolisena-aikana, koska eihän tavallinen kirkossa kävijä ymmärtänyt pappien latinankielisestä messusta mitään. Onneksi uskonpuhdistuksen myötä tuosta päästiin ja kirkoissa alettiin saarnata kansan omalla kielellä. Kyllähän tuollakin Pyhtään kirkossa taisivat saarnat olla ruotsiksi eikä suomeksi, koska alue oli ruotsinkielistä. Ja silloisten pappien suomenkielentaitokin taisi olla vähän niin ja näin, koska kaikki papit olivat ruotsinkielisiä, mutta silti parempaan suuntaan oltiin menossa. Maanantaina palasimme Ylämaan ja Pyhtään matkalta takaisin Heinolaan.

Olin ihmetellyt ennen juhannusta, että miksi minulle ei tule mitään postia, vaikka tiesin, että sitä olisi pitänyt tulla. Juhannuksen jälkeen odottelin Seuran juhannusnumeroa, mutta eipä sitä kuulunut. Soitin Otava-median asiakaspalveluun ja ihmettelin, etten tuo odottamani lehti tullut. Sieltä luvattiin lähettää minulle uusi lehti, jos se on hävinnyt jonnekin. Eipä sitäkään lehteä tullut. Ylämaalta paluun jälkeen soitin Itellan asiakaspalveluun ja epäilin, että postini onkin jaettu

Matinkylään kotiosoitteeseen eikä Heinolaan. olinhan tehnyt osoitteenmuutoks en Itelalle kesän ajaksi Heinolaan ja postini olisi pitänyt tulla tänne. Posti lupasi selvittää asian. Laitoin kuitenkin vielä samalla viikolla perjantaina kirjallisen reklamaation Itellalle jakeluhäiriöstä. Postin asiakaspalvelu soitti vielä samna päivän aikana ja lupasi laittaa Matinkylän postiin selvityspyynnön. Ilmoitin postille, että tulen vaatimaan postilta korvauksia siitä, että joudun matkustamaan Matinkylään tarkastamaan postejani. Asiakaspalvelun henkilö yllytti tekemään niin. Seuraavan viikon tiistaina lähdimme ajelemaan Matinkylään tarkastamaan postejani. Siellähän ne olivat. Kahden viikon postit olivat eteisessa postiluukun alapuolella. Eipähän jakaja ollut tarkastanut osoitteen muutoksia. ajellessamme kohti Matinkylää naapurin Laila soitti ja kertoi, että olin saanut postin ison kirjeen, jossa olisi joku lehti. Tiesin, että valitukseni oli tuottanut tuloksen ja posti kulki sinne minne sen pitikin eli lomaosoitteeseen Heinolaan. Kun olimme päättäneet mennä Matinkylään t

iistaina 10. päivä, niin varasimme risteilyn Tallinnaan Baltic Prinsess-laivalla. Olihan se syytä lähteä käymään veljeskansan pääkaupungissa, kos sellaiset lääkkkeet, jotka ovat halvempipa Tallinnassa kuin täällä, olivat loppumassa. Eipähän tuolla Baltic Prinsessalla käydessä jää paljoa aikaa kaupungilla oloon, mutta ihan riittävästi. Saimmepa käytyä apteekissa ja parturissa sekä jäi jopa aikaa käydä Kristine keskusksen Prismassa ostamaas hyvää ja edullsita kuninkaitten kinkkua (kunigate sinki). Eikä Tallinnan matkaa voi tehdä ellei ehdi käydä kahvilla Energia kohvikissa Kaubamajalla. Menomatkalla Tallinnaan laivan Marin baarissa esiintyi erittäin hyvä kuubalaine ryhmä, joka esitti vanhoja iki ihania lattarirytmejä kuten Became mucho, Quando calienta el sol, Quin sera, Quien sera. Kylläpä kuulija nauttivat heidän musisoinnistaan paljon ja esiintyjätkin huomasivat tämän joten he alkoivat soittaa ylimääräisiä niin paljon, että heidän esiintymisaikansa tuplaantui. Eipä sen puoleen kylläpä tippilasissakin oli aika hyvät tipit esityksestä. Paluumatkalla oli toinen kuubalainen ryhmä esiintymässä. He soittivat vanhka jazz standardeja ja eipä kuulijat olleet ollenkaan mukana heidän musisoinnissa ja esintyyminen typistyi siihen 45 minuuttiin, jonka yleensä sessio kestää. Keskivikkoiltana palasimme takaisin Heinolaan.

Olemme yleensä joka kesä tehneet jonkinlaisen kotiseutukierokksen lähialueelle. Torstaiaamuna (19.7.) lähdimme ajelemaan ensin Vääksyyn ja siellä tutustumiskohteena oli Vääksyn kanava. Vääksystä matka jatkui Asikkalan kirkolle. Yritimme mennä katsomaan Asikkalan kirkkoa, mutta sepä ei ollutkaan avoinna, vaan joutui katselemaan kaunista pyhäkköä vain uloapäin. Kirkolta jatkoimme matkaa Pulkkilanharjulle. Tuo tie olikin sellainen, etten ollut koskaan

aikaisemmin sitä liikkunut, joten nuo maisemat olivat minulle vieraat. Kylläpä tie Pulkkilanharjulla on mahtava kokemus, mahtava Päijänne kummalakin puolta tietä, kauniit harjumaisemat. Pulkkilanharjulta jatkoimme matkaa kalkkisten kanavalle. Vääksyn kanavalla ollessamme emme jääneet sinne odottamaan Lahdesta Heinolaan kulkevaa laivaa, vaan jatkoimme matkaamme. Saavuttuamme kalkkisten kanavalle, niin tuo laiva tulikin silloin sinne, joten me näimme kuinka laiva sulutettiin kanavassa. (Suometar matkalla Heinolaan Kalkkisten kanavassa) Kanavalta menimme Kalkkisten kylään. Kuinka ollakkaan Suometar oli Kalkkisten laivalaiturissa sinne päästyämme. Kalkkisista palasimme Sysmän Nuoramoisten kautta takaisin Heinolaan. Olipa mukava kesäpäivä tutustuessamme lähiseudun nähtävyyksiin.