Mietteitä matkan varrelta
Onpahan mennyt aikaa ja vettä virrannut Gräsanojassa, kun olen viimeeksi kirjoitellut tännä bloggeriin jotakin. Nyt tuli sellainen tunne, että jotakin olisi kirjoitettava, jos ei muuta niin vaikkapa asian vierestä. Edelleen kuljen rollaattoriin tukeuten ja pissat menevät letkun kautta pussiin. Lääkärit ja fysioterapetit ovat kertoneet, että näin tuo tulee jatkumaankin niin kauan kuin näitä polkuja tallaan tällä pallolla.
Ikääkin tulee joka päivä lisää. Eihän sitä omaa ikääntymistä niinkään huomaa, mutta kun seuraan vaikkapa lastenlasten kasvamista niin huomaahan siinäkin, että vanha ukon kääkkänähän sitä tässä on itsekin. Santerikin täytti viime syksynä 14 vuotta eikä ole enää se pikkupoika, joka istui sylissä ja kuunteli vaijan laulaessa ratsastuslaulua "Ihahaa ihahaa hepo hirnahtaa. Ihanaa ihanaa onhan ratsastaa.. Kanna hepo hiljaa. Kanna pikku Santtuu. Kanna kotiin saakka kevyt kallis taakka.." Nyt Santeri ei ole enää vaijan vekara vaan vaijan kaveri. Onni on reipas 4 vuotias pikkumies, jolta vauhti ei lopu heti kesken. Kerttukin täyttää jo toukokuussa 3 vuotta ja haluaa pukeutua kauniisiin tyllihameisiin. Viimeeksi tavatessa ei halunnut tulla istumaan vaijan polvelle, vaan juoksi karkuun huutaen "en tule".
Toisaalta huomaa sen itsestänikin. Toissa syksynä vietettiin meikäläisen 70-vuotispäiviä Matinkappelilla. Olin kutsunut paikalle läheiseni lapset lapsineen ja Elli-siskin oman jälkikasvun kanssa. Olihan paikalla myös joitakin parhaita kavereita. Kyllähän sitä olisi pitänyt enemmänkin väkeä kutsua, mutta katsoin ettei minulla ollut siihen mahdollisuutta. Kuvassa päivänsankari lasten ja heidän perheidensä seurassa. Maija, Markun vaimo ei päässyt paikalle, koska oli varannut risteilyn ennenkuin kuuli juhlista. Eipä siellä sitten ollut Adakaan, Maijan tytärtä, vaikka kylläpä hänkin kuuluu omalla tavallaa läheisiini.
Kylläpä sairastumisen myötä on jääneet myös etelän matkat. Kyllähän lääkärit ovat sanoneet ettei nämä vaivani ole esteena matkustamiselle. Ainoat matkat, joita olen tehnyt, ovat suuntautuneet joko Ylämaalle tai Heinolaan. Ennen joulua kuitenkin päätettiin lähteä kokeilemaan kuinka risteily onnistuu. Varasimme ns. miniristeilyn Viking XPRS-laivalta. Lähtö sunnuntai iltana klo 20 Katajanokalta ja paluu suraavana aamuna. Matkaan lähdin pyörätuolilla. Olin pyytänyt avustjaa viemään terminaalista laivaan ja palatessa avustajan laivasta terminaaliin. Matka onnistui aivan loistavasti, joten nyt olen uskaltanut varata Tukholman risteilyn. Sinnekin otan pyörätuolin ja pyydän avustajat auttamaan niin laivaan nousussa kuin laivasta poistumisenkin.
Joskus jään ihmettelemään tätä maailman menoa. Ihan kuin tulisi kaikuja jostakin kaukaisisesta menneisyydestä. Meillä on demokraattisilla vaaleilla valittu eduskunta ja vaalien tuloksen perusteella valittu pääministeri ja hallitus. Nyt sosiaalinen media huutaa esim. pääministeristä.. "Mulkku, joka tuhosi Suomen" ja siellä kerätään adressia, jolla vaaditaan pääministerin eroa. Onneksi meillä ei ole toverituomioistuinta, vaan hallituksen erosta päättää eduskunta. Eiphän Sipilän hallitus ole istunut kuin vajaat kaksi vuotta eikä ole vielä pystynyt näyttämään mihin kykenee tai pystyy tekemään. Onhan hallituksella ollut haparointia ja jotenkin hätäisiä päätöksia, mutta huomatessaan virheen on hallitus perääntynyt ja muuttanut päätöstään. Nyt oppositiossa istuvat SDP, Vasemistoliitto ja Vihreät ovat suurimmat huutajat. Hallitus yrittää korjata edellisen hallituksen, jossa edellä mainitut istuivat, virheitä ja ohjata tätä valtiolaivaa valoisampaan huomiseen. Toivon hallitukselle siunausta tehtävässään.
Katsotaanpa nyt meneekö taas kaksi vuotta kun jaksan jotakin kirjoitella. Tavataan taas.
