Onpahan taas vettä virrannut Gräsanojassa, kun viimeeksi kirjoittelin tänne blogiin jotakin. Viime vuosi meni sitten ettei tapahtunut oikein mitään erikosta. Syksyllä alkoivat jälleen erityisryhmien kuntosalivuorot Keski-Espoon uimahallin kuntosalilla Olen pystynyt käymään niissä säännöllisesti. Tammikuun loppupuolella Untolla oli lääkäriaika Heionolan terveyskeskuksessa, joten olimme pari yötä Heinolassa. Kotiin palatessani en kuullut puhelimen soivan. Vilkaisin jossakin vaiheessa matkaa puhelimen tietoja ja näin, rttä Espoon asunnot olivat soittaneet. Mietin mitähän tuo soitto tarkoitti ja soitin takaisin. Mietinkin, että jokohan soittavat, että olen saamassa uuden asunnon, jota olen hakenut jo kauan. Kalastajankujan asunto oli alkanut käydä ahtaaksi ja se ei ollot esteetön. Soitin takaisin ja niinhän siinä oli käynyt. että olivat löytäneet asunnon, jota nyt tarjosivat minulle. Olin hakenut asuntoa Matinkylästä, jossa minulla on vahvat tukiverkot, nyt tarjottu asunto oli Haukilahdessa. Kun kysyivät, että kelpaako minulle asunto Haukilahdesta, niin totesin, että onhan se melkein samaa reviiriä kuin Matinkyläkin. Niinpä päätimme mennä katsomaan minkälainen asunto Haukilahdessa odotti. Sovin asunnon katsomisesta Matinkylän huollon huoltomiehen kanssa ja niinpä hän tuli sovitusti ja menimme asuntoon. Kaikki näytti hyvältä ja niin päätin hyväksyä asuntotarjouksen. Jo heti saatuani puhelimitse asuntotarjouksen soitin ja kysyin autopaikkaa. Onneksi niitä oli vapaana ja se oli yksi ratkaisevimmista valinta kysymyksistä.
Olin kysymyt likkoja (Annelia ja Anjaa), joskos he olisivat vapaita tulemaan auttamaan muutossa sitten helmikuun puolivälissä. Olin varannut muuttoauton keskiviikoksi 15.2. iltapäiväksi. Samoin olin tilannut heiltä muuttolaatikoita joiita olisi pitänyn olla riittävä määrä. Niinpä likat tulivat tiistaina aamupäivällä ja sitten alkoi tavaroiden pakkaaminen. Emmehän me saaneet kaikkea silloin vielä pakatuksi. Kuitenkin suurin osa tavaroista saatiin muuttolaatikoihin ja muuallekin. Kellarikomero oli täynnä romua. Huoneissa oli sellaisia huonekaluja joita en ollut halukas viemään uuteen asuntoon, niinpä sovin Stedtin Reijon kanssa, että hän vie peräkärrillä kaikki romut sorttiasemmalle ja kaatopaikalle. Oikarisen Tapsankin pyysin auttamaan tavaroiden laitossa ja siirtämisessä.
15.2. puolenpäivän aikaan sain avaimet uuteen asuntoon ja silloin käytiin katsomassa miltä siellä oikein näytti. Samalla tutustuttiin ensimmäiseen uuteen naapuriin Helena Hämäläiseen ( ei mitään sukua). Iltapäivällä saapui muuttoauto ja alkoi tavaroiden roudaaminen autoon. Tavarat saatiin sitten Haukilahdenrantaan ja edessä oli niiden järjestely omille paikoilleen.
Aikaahan siihen meni, mutta onneksi Anja ja Anneli olivat apuna järjestelyissä. Se oli todettava, että jotain tarpeellista hävisikin, mutta osa löytyi myöhemmin jostakin. Niin alkoi elämä uudessa kodissa, jossa oli hiukan enemmän tilaa kuin entisessä ja jossa ei ole esteitä rollaattorilla tai pyörätuolilla liikkumiseen.
