31. päivä olimme valmiina lähtemään ja Tero oli luvannut vanhan tavan mukaan viedä meidät kentälle. Olimme lentokentällä ajoissa ja lenton lähtökin oli lähes ajoissa. Koneen lastaus tapahtui nopeasti ja niin me matkustajat istuimme koneessa ja odotimme koneen lähtöä kohti Antalian lentokenttää. Kone lähti rullaamaan kohti kiitorataa, mutta mitäs nyt. Kapteeni pysäytti koneen rullaamisen ja hetken kuluttua tuli kapteenin kuulutus, että emme voi jatkaa lähtöä, koska ilmastoinnin merkkivalo palaa. Ohjaamon piti ottaa yhteys tekniikkaan ja odotellessa lentoemännät tarjoilevat jotain pientä ja herkullista. Niinpä siinä odoteltiin vesi kielellä, että mitähän se hyvä ja herkullinen on. Kylläpä siiinä naama venhähti, kun tuotiiin Elovenan kaurakeksi ja pieni purkki omenamehua. Ja kohtapa kapteeni kuulutti, että teknikka ilmoitti, että moottorin kierrosluvun noustessa tuo häiriö häviää ja että nyt voimme lähteä matkaan. Kone aloitti nousukiihdytksen ja mitä nyt taas. Kapteeni laittoikin jarrut päälle ja kiihdytys keskeytettiin. Onneksi riitti kiitorata tähän. Saatiin taas informaatiota. Ilmastoinnin hälytyksen merkkivalo palaa edelleen ja kone pitää korjata ennenkuin voidaan lähteä. Istuimme koneessa ja odottelimme, että mitä tuleman pitää. Jonkin ajan kuluttua saatiinkin tieto, että kone tyhjennetääm ja matkustajat siirretään terminaaliin odottamaan lähtöä.
Onnistuimme pääsemään ensimmäiseen bussiin, joka ajoi koneen vierelle ja meidät vietiin terminaaliin, mutta mille ovelle. Olimme ovella, johon viedään kotimaahan palaavat matkustajat ja meitä odotti passintarkastus, että päästiin ulos sieltä. Eipä muuta kuin passintarkastuksen kautta ulos ja sitten saimme hajanaista informaatiota, että lennon pitäisi lähteä klo 19.50 ja että meidän pitää mennä uudelleen turvatarkastukseen ja passitarkastukseen päästäksemme takaisin terminaalin kansainväliselle puolelle. Eipähän meillä ollut mitään hätää turvatarkastuksessa, koska meillä ei ollut kuin kaksi lentoasemalla täytettyä vesipulloa, jotka otetiin pois, koska me ei siinä hässäkässä muistettu käydä tyhjentämässä niitä lavuaariin. Toista se oli niillä, jotka olivat ostaneet lentoaseman myymälöistä matkaeväitä. Se jono jossa me olimme turvatarkastaja aikoi ottaa ihmisten laatu wiskeyt ja konjakit pois, mutta neuvoi kuitenkin matkustajia viemään ne Finnairin lähtöselvitykseen, jos ne saisivat siellä järjestettyä pullot takaisin koneeseen. Passin tarkastuksen jälkeen olimme jälleen terminaalin kansainvälisellä puolella. Heti passintarkastuksen jälkeen oli Finnairin edustaja jakamassa Antaliaan lähtiöille 8 euron lippuja, jolla voisi ostaa jotakin suuhun pantavaa lentoaseman kahvilasta. Niinpähän siirryimme jälleen lähtöportille odottamaan koneen lähtöä. Portilla 36 oli ilmoitus, että kone Antaliaan lähtee klo 19.50. Jonkin ajan kuluttua lähtöaika muuttui ja nytpä se olikin 20.30. Kuului pientä mutinaa. Sitten tulikin taas uusi lähtöaika klo 20.00. Ja kohta pyydettiinkin matkustajia siirtymään koneeseen. Koneessa lentoemännät kertoivat, että nyt Boeing 757 on nyt kunnossa ja pääsemme lähtemään Antaliaan. Kone lähti kuten oli ilmoitettu klo 20.00. Eipähän se päässyt edes kiitoradalle, kun kone pysähtyi. Kapteeni kertoi, että mr Möörffin on nyt matkassa ja korjaus ei onnistunut. Taas istuimme lentokoneessa ja odottaen mitä tapahtuu. Vieressä istuneella nuorella parilla oli 3G puhelimet ja he menvät katsomaan Ilta-Sanomien sivuja. Kas siellä oli jo tieto lähtömme ongelmista. Jonkin ajan kuluttua kapteeni ilmoitti, että tämä kone ei lähde tänään Antaliaan ja matkustajat siirretään terminaaliin ja lähiseudun asukkaat voivat mennä kotiin nukkumaan ja pitkän matkalaisille järjestetään hotellimajoitus. Päätimme, että jos vain mahdollista, niin me jäämme hotelliin yöksi. Onnistuihan se ja niin saimme lapun, jossa ilmoitettiin että yövymme Hotelli Rantasipissä. Terminaalissa Finnairin edustaja jakoi kaikille 17€ lipukkeet. Mutta eihän sitä kaikki saaneet, koska Finnairin informaattio ei toiminut missään vaiheessa. Monet kävelivät kä kyselivät, että mitä nyt tapahtuu tai seuraa, mutta tietoja vaan ei ollut saatavailla. Matkustajien suusta suuhun kulkenut tieto saavutti matkustajat paremmin kuin Finnairtin virallinen informaatio.
Päästyämme hotellille ja sisäänkirjottautumisen jälkeen saimme tietää, että hotellin ravintolassa olisi iltapalaa tarjolla. Keskustellessani tarjoilijan kanssa. Hän sanoi, että jos he olisvat saaneet aikasemmin tiedon meidän tulosta, olisi hotellilla ollut tarjolla kunnon ruoka. Muutaman tunnin nukkumisen jälkeen olimme valmiit menemmään aamiaiselle hotellin ravintolaan. Aamiaisen jälkeen olimmekin valmiit siirtymään taas lentoaseman suojiin. Saimme tiedon, että koneen lähtöaika olisi klo 8.00 ja näinhän se olikin. Koneessa kapteeni ilmoitti, että meillä on nyt eri kone jaettä tämä kone on tullut aamuyöstä Malagasta.
Klo 8.30 lentokone lähti rullaamaan kohti kiitorataa ja muutaman minuutin kuluttua olimmekin jo ilmassa ja matka kohti Turkkia oli alkanut 16½ tuntia myöhässä.
Päästiinhän sitä lopulta Antalian lentoasemalle ja passintarkastuksen kautta odottelemaan matkalaukkuja, jotka tulivatkin yllättävän nopeasti huolimatta siitä, että Antalian lentokenttä on suuri ja johon laskeutuu paljon matkustajakoneita. Toisaalta ymmärtää myös sen, että siellä pitää kaikkien toimien tapahtua nopeasti, koska kenttä on myös NATOn sotilaskenttä. Matkatavaroiden saapumisen jälkeen siirryimme bussiin, joka vei meidät Alanyaan ja Isabellaan.
Matka Antaliasta Alanyaan on on noin 100 km ja kestää noin kaksi tuntia. Matkan puolivälissä on 10 - 15 min jaloittelutauko.
Etelä Turkissa oli kuuma. Onneksi bussin ilmastointi viilensi oloa ja bussin minibaarista sai todella kylmää juotavaa etten sanoisi, että liian kylmää. Isabellaan saavuimme noin 15.30 ja näin alkoivat aurinkoiset lomapäivät Alanyassa. Hotelliin saavuttua Ali olikin vastaanottamassa uusia vieraita ja sain näin heti moikattua häntä. Ali on Isabellassa suurena apuna, koska hän suomenkielentaitoisena pystyy auttamaan hotellivieraita heidän ongelmissaan. Itsekin jouduin heti turvautumaan Alin apuun, koska huoneistomme jääkaappi ei lähtenyt käyntiin. Huoltomies selvitti ongelman ihan tuota pikaa ja korjasi kaapin.
Tulokahvien keitto sai jäädä myöhäisempään ajankohtaan, koska päätettiin mennä heti uimaan ja juomaan kahvit allasbaariin. Siinä aurinkotuolessa maaten tutustuttiin pariskuntaan, jotka vaikuttivat ihan mukavilta. Myöhemmin selvisi, että he olivat Sari ja Hannu. Hetken aikaa uima-altaalla oltuamme reissukaveri lähti ostamaan paikalisesta SOK-marketista leipää. Minä jäin keittäm
ään kahvit. Olipa todella huono keittiövarustus tässä hotelissa. Ei kahvinkeitintä, mutta vedenkeitin oli. Erittäin iso teräskaadin, johon kahvi piti suodattaa, mutta miten saa suodatinsuppilon pysymään paikallaan. Eipä muuta kuin veitsi suodatinsuppilon alle ja näin saatiin kahvisuodatettua kannuun (kuva). Unton tuotua leivän, joka oli todella pehmeää, huomattiin ettei leipäveitsi siihen pysty. Taas piti keksiä vippaskonstit, miten saa leivän leikattua. Ensin revimme leivän, mutta sitten keksin, että veitsen kärkin on terävä ja pistelemällä reikiä leipään saadaan se siten leikattua.Illalla lähdimme katsomaan ruokapaikkaa. Ensikis päätimme mennä katsomaan ravintolaa, jossa kävimme syömässä ensimmäisellä Alanyan matkalla noin 4 vuotta sitten. Kyllä sen paikalla oli joku ravintola, mutta se oli suljettu. Sitten päätimme mennä edellisen Alanian matkan aikaiseen suosikkiravintola Sultaaniin. Sultaani oli vanhalla paikallaan ja auki. Ravintola vaikutti edelleen suositulta ruokapaikalta, koska se oli lähes täynnä. Ravintolan sisäänheittäjänä oli kaveri, joka ei ollut silloin 2½ vuotta sittenm siellä töissä. Istuuduttuiamme pöytään siihen tuli kaveri, jonka ilme paljasti, että meidät tunnistettiin. Kysäisinkin kaverilta, että muistaako hän meidät ja vastaus oli "kyllä". Kohta tuli toinen ja hänkin tunnisti, koska tuli paikallisentavan mukaan heti meitä kättelemään. Joku on sanonutkin, että turkkilaisilla on hyvä kasvomuisti. Jos olet jossakin käynyt 10 vuotta sitten, niin turkkilainen muistaa sinut vielä tänäkin päivänä. Minä uskon tuohon väittämään.
Seuraavana aamuna alkoi auringonotto uima-altaalla. Eipä siinä mennyt kauaa, kun alkoi tutustua toisiin hotellivieraisiin ja kohta olikin kasassa se porukka, jonkla seurassa viihtyi. Siinä oli Ritu ja Ju
ssi Haminasta sekä Sari ja Hannu Vantaalta eihän Miraakaan Nastolasta voi unohtaa. Olihan siinä muitakin joiden nimeä en tiedä, siksi he eivät tulleetkaan niin läheisiksi. Eikä menny kuin päivä, niin meillä oli oma kerhokin "Norppakerho" pystyssä. Me ukkokööri saatiin tuo nimi, koska olimme uima-altaassa kaulaa myöten ja me kaikki olimme paljaspäisiä harmaa viiksisiä ukönköriläitä. Joku totesi altaan reunalta... Saimaannorppia... (Kuvassa norppakerholaisia) Niinhän ne päivät kuluivat uima-altaalla suuta soittaen ja uiden.Reissukaverin matka muuttuikin lauantaina. Aamulenkin jälkeen hän tuli sanomaan minulle, että häntä väsyttää ja että hän menee huoneeseen lepäämään. Ja mitäs muuta se väsyminen oli kuin erittäin kova vatsatauti. Se on arvoitus ja arvoituksena pysyykin, että mistä se tauti oikein tuli. Meillä oli matkalääkekaapissa Imodiumia, mutta niitä ei ollut montaa kappaletta. Sunnuntaina Mira antoi meille levyllisen eli 10 kpl ko lääkettä. Pikku-Anskun äiti antoi maantaiaamuna hiilitablettejä. Minä kävin maanantaina apteekissa ostamassa lääkkeitä, mutta tauti pysyi sitkesti. Kyllä se niiden turkkilaisten lääkkeiden avulla alkoi helpottamaan, mutta Unton yleiskunto laski ja hän ei jaksanut tehdä mitään muuta kuin nukkua. No menihän minunkin loma siinä suhteessa poskelleen, koska olimme suunnitelleet, että nyt tällä matkalla menemme turkkilaiseen saunaan hamamiin. Eipähän sinne lähdöstä mitään tullut. Koska liikkumiseni on huonoa olimme suunnitelleet, että menemme Dolmus-bussilla keskustaan ja basaariin. Eipähän tämäkään onnistunut. En käynyt tällä matkalla ollenkaan basaarissa. Eipähän minulla olisi mitään tarpeellista ostettavaa ollutkaan, mutta ihan mukavahan siellä on kierrellä ja katsella mitä kaikkea siellä on tarjolla.
Näin se vajaa viikko kului ja tiistaina 7.9. oli kotiinlähdön aika. Toisaalta minulle jäi matkasta ihan mukavat ja aurinkoiset muistot, mutta Unto ajattelee matkasta ihan eri lailla vaikkapa "Paska reissu, mutta tulihan tehtyä." Kotimatka sujui ihan sujuvasti. Lento tapahtui aikataulun mukaiseti ja kotiin palasi naamansa ja varsinkin nenänsä hyvin polttanut Pekka ja vatsatautia edelleen poteva Unto. Ehkäpä seuraavalla matkalla ei tapahdu näitä kaikkea hirveyksiä mitä tapahtui tällä.
Paluu: Kotisivu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti